Näin se vaan on

” jos lähden rakkautta etsimään, olen varma se ei vastaan tuu, mut jos lähden vaan elämään, niin saatan joskus rakastuu ja uskon et asiat tapahtuu ”

Haloo Helsinki, Kuussa tuulee

Mainokset

Alakko nää mua?

Pohjoisen tyttöjä kun ollaan Säihkysilmän kanssa, tuo otsikko on tullut mieleen viime päivinä ihan luonnostaan… Eli tässä tän hetken ajatuksia seurustelusta, siitä miten ”parisuhteeksi muodostuminen” on sekin jotenkin hemmetin vaikeaa tänä aikana kun kaikki deittailevat ristiinrastiin…

Teininä tai parikymppisenä ei tapailu /deittailu käynyt mielessäkään – jos tykkäsi jostain pojasta ja jostain ihmeestä tunne oli molemminpuolinen, sit ”alettiin olla” aika luonnollisesti yhdessä eikä asiaa sen kummemmin analysoitu tai pähkitty. Tai no ihan teininä toki aivan jumalattomasti päivittäin (tykkääköhän se musta varmasti…) – oi mitä antaisinkaan jos kaikki ongelmat tänä päivänäkin vielä olisivat teiniangstin tasolla!!! 🙂

No anyhow, kun nyt nelikymppisenä hyppäsin takaisin sinkkumaailmaan ja tähän tinderokcupidhotornotsuomi24-karuselliin, tajusin että on (muka) NORMAALIA tapailla montaa ihmistä yhtä aikaa, ”shoppailla” ihmisiä ja valita paras päivän tai fiiliksen mukaan. Ihan perseestä, sanon suoraan. Viime kesänä (toim.huom. = eka kesä 15 vuoteen sinkkuna) sain toki henkisen auringonpistoksen ja ajattelin että MAHTAVAA – villiä seksiä ja hauskanpitoa vaikka joka päivä eri tyypin kanssa!!! Hyvin äkkiä se muuttuikin henkiseksi krapulaksi – ei oo ollenkaan mun juttu. Mulle seksi on aina parempaa kun tunteet on mukana, kun tuntee toisen ihmisen paremmin, kun miehen kanssa voi keskustella ennen ja jälkeen, kun ylipäänsä läheisyys ei ole mekaanista. Mä ihastun helposti (joo varmaan liiankin helposti…) tai sitten mies ei sytytä kunnolla – on tai off. Tulta ja leiskoja vs. ”ihan kiva mutta”…

No sitten tajusinkin kertoa treffi-ehdokkaille että haen parisuhdetta (duh…), en pelkkää hauskanpitoa, en pelkkää fyysistä seuraa ja että inhoan pelaamista ja säätämistä. En halua olla yksi monista, enkä halua itsekään viesteillä ja sopia treffejä kolmen eri tyypin kanssa samalle viikolle. Jonkin aikaa tuota kaikkea siis kyllä kokeilin, huonolla henkisellä menestyksellä.

Asia ei silti tunnu olevan selvä monelle miehelle, vaikka väittävät hakevansa samaa. Monet potevat sitoutumiskammoa tietämättään, tai angsteilevat omien menneisyyden kokemustensa kanssa (niin kuin naisetkin) – olen kyllä ällistynyt siitä kuinka monella miehellä tuntuu olevan kokemusta sairaalloisen mustasukkaisista naisista… Huhhuh.

Mitä sitten kun löytää miehen joka myös suoraan deitti-ilmossaan sanoo ettei hae seksiseuraa vaan pitempiaikaista suhdetta – ja joka ei selvästikään pelkää sitoutumista, tekojen puhuessa siitä. Jonka olen tavannut nyt 3 kertaa ja jonka kanssa puhutaan ja viesteillään joka päivä aamusta iltaan. Suoraa puhetta ja ajatuksia vaihdetaan mutta minun mielessäni on silti iso mörkö – seurustellaanko me? Mistä sen tietää OIKEESTI?

No joo, pitää kysyä tätäkin suoraan – mutta miksi lähtökohtaisesti oletan ja pelkään että mies kuitenkin vähintäänkin viesteilee yhden tai useamman naisen kanssa minusta huolimatta?? Ehkä siksi että kyllä minunkin WhatsAppissa on muutama mies jotka epätasaisin väliajoin kyselevät kuulumisia ja haluaisivat nähdä (niitä ”ihan kivoja mutta”-tyyppejä) – en osaa enkä uskalla kategorisesti sanoa että ”heippa ja hyvästi, mulla on nyt MIÄS” – koska niinhän ei ”virallisesti” ole…

Yhden kanssa sovinkin heikkona hetkenä että voitaisiin nähdäkin. Kunnes edellisenä iltana tajusin että ei helvetti, en voi. Musta tuntuisi niin kuin pettäisin tätä ehkä-maybe-tästä-tuleekin-jotain miestä!!!!

Eli olen ihastunut. Seurustelen henkisesti. Ja toivon niiiiiiiin paljon että tämä ihana mies ei muuttuisi sammakoksi ja haluaisi olla mun kaa.

Keep your fingers crossed!

Madde