Ollako vai eikö olla

Taitaa olla välitilinpäätöksen aika nettideittailun suhteen… Tuntuu että menen pettymyksestä toiseen ja kyynisyys ja pessimismi alkaa viedä voiton romantikon haaveista. Ainakin toistaiseksi.
Tajunnanvirtaa eli syvä-analyysia (!) tilanteesta…

Miehistä jotka ovat ihastuneet minuun ns.pysyvästi:
-minun puoleltani tilanteesta puuttuu vahva kemia
-meillä ei ole juurikaan yhteistä puhuttavaa, yhteisiä intressejä, näkemyksiä tms.
-fyysisesti jotain puuttuu kemian lisäksi (pituus, kroppa muuten tms – ”je ne sais quoi”)
-en vain näe mitään tulevaisuutta yhdessä, puhtaasti fyysisesti tai jopa parisuhteena
-”ihan kivoja” tyyppejä, joidenkin mielestä unelmakumppaneita ja -vävyjä, mutta mun kirjoissa jostain syystä tylsiä

Miehistä joihin minä olen ihastunut /joissa näkisin potentiaalia:
-kieroutunut huumorintaju joka sopii saumattomasti omaani
-joku harrastus /fanituksen kohde /asia joka meitä yhdistää against all odds (esim. lempileffat, musiikki, inhotuksen aiheet, saumaton keskustelu)
-tahaton tai tahallinen vakaumus olla sopimatta mitään kaukaiseen tulevaisuuteen eli esim. huomiselle
-tarve leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa
-kyky olla viesteilemättä juuri sen aikaa että olen raivona /surullinen /luovuttanut /kaikkea aiemmin mainittuja
-joku koukuttava luonteenpiirre /ominaisuus /opittu kyky, josta en haluaisi luopua
-yllämainittujen asioiden yhdistelmänä ja/tai niistä huolimatta pelko sitoutua keneenkään /minuun erityisesti vaikka kuulemma olen ”aivan ihana nainen”

Vitunvitunvitun karma, murphy, kismet, whatever!!!! Eikö oikeasti vois pikkuhiljaa oll mun vuoro löytää jotain aitoa ja pysyvää????

Ystävällisin terveisin,
väsynyt Madde

Mainokset

Itseaiheutetusta ahdistuksesta

Aurinko paistaa ja on perjantai. Silti ahdistaa niin ettei työnteosta tule mitään…

Miehet. On. Hankalia.

Tai oikeastaan, itse itsellenihän minä tässä angstia keräilen – mutta kun tätä pääkoppaa ei vaan saa pois päältä millään vaikka kuinka yrittäisi!!

Ihastukseni (Kutsutaan häntä nyt vaikka tästä eteenpäin Cowboyksi. Älkää kysykö miksi, en tiedä itsekään..) käytös on ailahtelevampaa kuin teinitytön vastaava. Keskiviikko-iltana kun nähtiin, Cowboyn kasvot olivat pelkkää hymyä ja ote tiukka koko illan ja yön – sanottiin puolin ja toisin ihania asioita ja tehtiin myös. 😉

Mutta mitä tapahtuu taas kun katsekontakti puuttuu ja välissä on 150 km? Cowboy vaikuttaa jopa varovan ”liiallista” hempeilyä viesteissään, ylipäänsä saa minut totaalisen epävarmaksi tilanteesta ja vähitellen myös siitä oliko keskiviikko-ilta ja torstain vastainen yö pelkkää unta tai illuusiota??? Ainoa mitä haluan tässä hetkessä on tieto siitä että a) molemmat haluamme katsoa mitä tästä voisi tulla, b) molemmat olemme tilanteessa 100%, ilman muita säätöjä ja treffailuja ja c) määritellään tilanne edes ”vakavaksi tapailuksi”, koska ”seurustelu” on liian aikainen termi.

Haluanko /vaadinko liikaa? Miksi tämä on näin vaikeaa???

kuva

Tuli vaan mieleen… tätäkin saisi opettaa miehille jossain, armeijassa or something.

Hauskaa viikonloppua teille mussukat…

T. surullinen Madde

Keittiöpsykologiaa kaukomailta käsin

Blogissa on ollut täysi radiohiljaisuus viime aikoina… Minun kohdallani syynä on ollut puhtaasti ja rehellisesti sanottuna se että Ihastuin oikein isolla kirjaimella. 🙂 Aloimme viesteillä noin kuukausi sitten ja ekat treffit olivat 3 viikkoa sitten – ne kestivät melkein vuorokauden. 🙂 Kakkostreffit kestivät sitten jo kaksi vuorokautta ja kaikki näytti niiiiiin hyvältä…. Fyysinen ja henkinen kemia, arvot, ajatukset, toiveet, huumori, haaveet, pelotkin. Mutta. Eihän tämänkään herran kanssa mikään sittenkään mene niin kuin Strömsössä, sehän olisi ihan liian helppoa ja hienoa.

Olen parhaillaan viikon työmatkalla ja törkeän pitkien työpäivien aikana täällä ehtii miettiä myös miehiä liikaa. Mietin mm. sitä että minkähän takia miehet joskus panikoi /menee puihin vaikka kaikki olisi päivää tai kahta aiemmin ollut niin lähellä täydellistä kuin vaan voi? Tämä ei ole siis eka kerta kun kaiken pitäisi olla ok, mutta saankin avokämmentä henkisesti ihan täysillä…
Mä näytän tunteeni ja puhun niistä avoimesti ja ilmeisesti liian aikaisin /liian paljon, koska välillä paniikki ilmeisesti johtuu tästä. Joko siksi että miehen omat tunteet eivät ole lähelläkään sitä samaa tilaa TAI koska mies itse pelkää heittäytyä samalla tavalla tunteiden vietäväksi. Sinänsä tässä ollaan ihan oikealla asialla, koska mä olen edelleen vahvasti sitä mieltä että ”ihan kiva” ihminen tai tunnetila ei riitä – pitää olla kipinää, poltetta, paloa, tulta!!! Eli enhän mä halua olla miehen kanssa jonka mielestä mun kans on ’ihan kivaa’ vaan miehen joka ei malta pitää näppejään erossa minusta ym. Sama toiseen suuntaan: aika on niukka resurssi joten en minäkään halua ’hukata’ aikaani ihmiseen joka on ’ihan kiva’.

Mutta miksi, oi miksi, panikoida ilman syytä? Jos tykkää toisesta ja kaikki sujuu, eikö sen pitäis riittää alkuun? Eihän kukaan tiedä miten asiat etenevät, katoaako kipinä salamana päivänä x – tuleeko tutustumisen myötä toisessa esiin joku kaamea vika jonka kanssa ei voi elää – whatever!! Miksi peruuttaa pois paikalta ennen kuin mitään on vialla? Miksi ei voisi vain mennä virran mukana ja nauttia?

pohtii Madde

Aikakäsitteestä ja olettamisesta

Liittyen myös Säihkysilmän edelliseen postaukseen – miksi OI MIKSI mies ei tajua että
-naista ei odotuteta turhaan
-naisen kanssa ei sovita että nähdään mutta sit laitetaankin kaverit tai niiden käytännön hässäkät etusijalle
-ei oleteta että nainen istuu parhaat alusvaatteet päällä kotona odottamassa milloin herralle sopii tavata
-ei jumalauta kohdella naista niin kuin nainen olisi tärkeysjärjestyksessä sijalla 14 miehen elämässä!!!!

Jokainen nainen haluaa kokea olevansa Tärkein, Ainoa Jolla on Merkitystä, Olennainen ja ties mitä!!! Siis teoissa, ei välttämättä puheissa niinkään, koska se voi mennä överiksikin (siis näin aikuisen naisen perspektiivistä)…

Ja kokemani ja kuulemani mukaan tämä olisi tärkeää miehellekin – miksi siis miehet useimmiten kohtelevat naisia kuin nämä olisivat aina valmiina kuin partiolaiset?? Jos joku sanoo että syynä on putkiaivot, niin saattaa olla oikeassa – mutta se nyt vaan ei riitä….

Itkupotkuraivaritunnelmissa,
Madde

PS: Lähdin su-iltana kuitenkin klo 21.30 ajamaan tämän akuutin raivarin aiheuttaneen suloisen mutta ajattelemattoman nuorenmiehen luo… Huokaus…