Korkeamman tason matematiikkaa

Alkaa olla hieman takki tyhjä, kuten jo uumoilin viime postauksessani. Yleensä tiedän hyvin mitä itse ajattelen, mitä haluan, mitä en, mutta nyt alkaa päämäärä ja sen saavuttamisen keinot hämärtyä…

Olen treffaillut 26-44-vuotiaita miehiä. Lapsettomia, isiä, juuri eronneita, pitempään sinkkuina olleita, liian kilttejä, liian machoja, epätoivoisia, vaikeasti tavoiteltavia. Mä olen ihastunut, minuun on ihastuttu, harvemmin kunnolla samaan aikaan molempiin suuntiin.

Lapsettomat, minua nuoremmat miehet saattavat miettiä että koska minulla on (omien sanojeni mukaan) lapsiluku täynnä, se ovi menee heiltäkin kiinni. Ja siis tällaista elämää suurempaa miettivät parien treffien jälkeen, vaikka vasta on alettu tutustua enkä minä super-romantikko-unelmoija-suunnittelija ole ehtinyt vielä miettiä mitään muuta kuin vaikka yhteistä viikonloppureissua??!!!
Minun ikäiset tai hiukan minua vanhemmat isä-ihmiset ovat omien aikataulujensa ja lasten elämässä mukana olemisen rinnalla rennompia, miettivät että tavataan kun ehditään ja nautitaan hetkistä yhdessä, mutta saattavat ajatella ettei arkeen niin paljoa tiukempaa yhdessäoloa mahtuisikaan.

Ja minä. Mitä minä sitten mahtaisin haluta?
En välttämättä ensisijaisesti enää lisää lapsia, olenhan ”jo” 40-v ja omat muksut alkavat olla mahtavassa iässä. Mutta jos rakastuisin aivan silmittömästi ja mies haluaisi lapsen (tod.näk. ensimmäisensä), voisin hyvinkin innostua aiheesta.
Haluaisin nukahtaa ja herätä usein ihanan miehen vieressä.
Haluaisin loistavaa fyysistä yhdessäoloa, suutelemisesta seksiin, vahvaa fyysistä vetovoimaa.
Haluaisin istua yhdessä rantakallioilla juomassa samppanjaa.
Haluaisin nukahtaa sohvalla miehen kainaloon, olla vaan.
Haluaisin käydä yhdessä ruokakaupassa, kävelyllä, leffassa, ravintolassa, whatever arkista touhua.
Haluaisin että mies kertoo minulle tunteistaan, samoin kun minä teen.
Haluaisin että kun emme ole yhdessä, mies kaipaa minua ja kertoo sen.
Haluaisin kumppanin.

Jotenkin tämä tuntuu koko ajan vaikeammalta toiveelta. Vaikka en omasta mielestäni halua liikaa.
Niin kuin Jonas Gardell kirjoitti ”Jag vill älska någon som älskar mig”.

Yours truly,
sekava Madde

Mainokset

Ollako vai eikö olla

Taitaa olla välitilinpäätöksen aika nettideittailun suhteen… Tuntuu että menen pettymyksestä toiseen ja kyynisyys ja pessimismi alkaa viedä voiton romantikon haaveista. Ainakin toistaiseksi.
Tajunnanvirtaa eli syvä-analyysia (!) tilanteesta…

Miehistä jotka ovat ihastuneet minuun ns.pysyvästi:
-minun puoleltani tilanteesta puuttuu vahva kemia
-meillä ei ole juurikaan yhteistä puhuttavaa, yhteisiä intressejä, näkemyksiä tms.
-fyysisesti jotain puuttuu kemian lisäksi (pituus, kroppa muuten tms – ”je ne sais quoi”)
-en vain näe mitään tulevaisuutta yhdessä, puhtaasti fyysisesti tai jopa parisuhteena
-”ihan kivoja” tyyppejä, joidenkin mielestä unelmakumppaneita ja -vävyjä, mutta mun kirjoissa jostain syystä tylsiä

Miehistä joihin minä olen ihastunut /joissa näkisin potentiaalia:
-kieroutunut huumorintaju joka sopii saumattomasti omaani
-joku harrastus /fanituksen kohde /asia joka meitä yhdistää against all odds (esim. lempileffat, musiikki, inhotuksen aiheet, saumaton keskustelu)
-tahaton tai tahallinen vakaumus olla sopimatta mitään kaukaiseen tulevaisuuteen eli esim. huomiselle
-tarve leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa
-kyky olla viesteilemättä juuri sen aikaa että olen raivona /surullinen /luovuttanut /kaikkea aiemmin mainittuja
-joku koukuttava luonteenpiirre /ominaisuus /opittu kyky, josta en haluaisi luopua
-yllämainittujen asioiden yhdistelmänä ja/tai niistä huolimatta pelko sitoutua keneenkään /minuun erityisesti vaikka kuulemma olen ”aivan ihana nainen”

Vitunvitunvitun karma, murphy, kismet, whatever!!!! Eikö oikeasti vois pikkuhiljaa oll mun vuoro löytää jotain aitoa ja pysyvää????

Ystävällisin terveisin,
väsynyt Madde

Avokämmentä

No niin. Nyt se tapahtui. Se minkä periaatteessa jo tiesin olevan tulossa. Cowboy päätti meidän suhteen ennen kuin se pääsi edes vauhtiin….
Se ’pelkään etten tykkää tarpeeksi’-fiilis siis vain vahvistui. Kuulemma fyysinen viehätys on jumalattoman vahva (”totta kai mä sekoan kun näen sinut”), mutta treffien jälkeen iskee krapula, ahdistunut olo siitä ettei sydän ole mukana niin kuin haluaisi. Ja että jos jatkaisimme suhdetta, tilanne olisi epäreilu minulle…

Itkin reilun tunnin niinsanotusti täysillä ja nyt päätin nousta ylös.
On tietysti hyvä että Cowboy otti asian esille suoraan ja on suoraselkäinen. Arvostan! En vain tajua sitten niin ollenkaan miten tuo on mahdollista, että pystyy olemaan tavatessamme läsnä 150% ja olevan niiiiiin täysillä kanssani, ja sitten kuitenkaan tunteita ei ole ns. tarpeeksi????

Minä rakastuin. Myönnän. En löytänyt Cowboysta (vielä) yhtään kohtalokasta vikaa tai hankalaa puolta ja olin mielessäni jo esitellyt hänet lapsille, vaikka vastustan kiihkeästi parisuhteen ja lasten yhdistämistä liian nopeasti. Olin jo miettinyt olisiko kolmas lapsi sittenkin vielä mahdollinen (henkisesti), koska Cowboy kertoi toiveestaan saada oma lapsi. Olin jo nähnyt meidät yhdessä jouluna, matkalla, ties missä…

Ja nyt olen taas lähtöpisteessä. Tai en oikeastaan edes siellä, koska juuri nyt en usko enää mihinkään.

Pohjattoman surullinen Madde

Itseaiheutetusta ahdistuksesta

Aurinko paistaa ja on perjantai. Silti ahdistaa niin ettei työnteosta tule mitään…

Miehet. On. Hankalia.

Tai oikeastaan, itse itsellenihän minä tässä angstia keräilen – mutta kun tätä pääkoppaa ei vaan saa pois päältä millään vaikka kuinka yrittäisi!!

Ihastukseni (Kutsutaan häntä nyt vaikka tästä eteenpäin Cowboyksi. Älkää kysykö miksi, en tiedä itsekään..) käytös on ailahtelevampaa kuin teinitytön vastaava. Keskiviikko-iltana kun nähtiin, Cowboyn kasvot olivat pelkkää hymyä ja ote tiukka koko illan ja yön – sanottiin puolin ja toisin ihania asioita ja tehtiin myös. 😉

Mutta mitä tapahtuu taas kun katsekontakti puuttuu ja välissä on 150 km? Cowboy vaikuttaa jopa varovan ”liiallista” hempeilyä viesteissään, ylipäänsä saa minut totaalisen epävarmaksi tilanteesta ja vähitellen myös siitä oliko keskiviikko-ilta ja torstain vastainen yö pelkkää unta tai illuusiota??? Ainoa mitä haluan tässä hetkessä on tieto siitä että a) molemmat haluamme katsoa mitä tästä voisi tulla, b) molemmat olemme tilanteessa 100%, ilman muita säätöjä ja treffailuja ja c) määritellään tilanne edes ”vakavaksi tapailuksi”, koska ”seurustelu” on liian aikainen termi.

Haluanko /vaadinko liikaa? Miksi tämä on näin vaikeaa???

kuva

Tuli vaan mieleen… tätäkin saisi opettaa miehille jossain, armeijassa or something.

Hauskaa viikonloppua teille mussukat…

T. surullinen Madde

Katumusta ilmassa

No niin. Yli puolen vuoden nettideittailusuunnistuksen jälkeen on tullut päivä jolloin pitää myöntää Virhe. Ajauduin taannoin elämäni ekaan säälipanoon – tai no en ainakaan muista aiemmin olleeni moisessa tilanteessa…. Ja ihmiselle joka ei ”usko” katumukseen, tää on aika rankka hetki.

Mies (jota kutsun tästä eteenpäin nimellä IT-mies) on sinänsä ns. kelvollinen aikuinen yksilö ja jopa herttainenkin monin tavoin: on aloitteellinen yhteydenpidossa, kehuu ja osaa sanoa kivoja asioita, ymmärtää eronneen äitihahmon arkea aikatauluineen ym.ym. Mutta – IT-mies ei ole kyllä minun silmissäni missään mielessä pantava… hmm. Siis kaveriainesta kyllä (jos sellaista kaipaisin) mutta kahvinjuonnin sohvalla EI MISSÄÄN NIMESSÄ olisi pitänyt päättyä alastomuuteen.
Hyvä ystäväni ja blogikollegani Säihkysilmä totesikin osuvasti: ”Saatana sua ei saa jättää yksin ja valvomatta seksintuskassas!” 😎

Siinä se kai tuli esille, ydinsyy tilanteeseen. Jos ja kun nainen ei saa tarpeeksi seksiä (eli normitilanne sinkulle), saattaa eteen tulla tilanne jossa erittäin innokas ja sen selvästi esille tuova mies saa naisen houkuteltua aktiin (siis jopa hyvin halukkaanakin, ei mitään puoliväkisinmakaamista) vaikka itsessään ko.uros ei saisi edes päätä kääntymään kadulla. Surullista? Ehkä hiukan. Hyväksikäyttöä? No ei kai sentään. Molemmat saivat kuitenkin tuossa hetkessä ja tilanteessa mitä halusivat.

Miljoonan dollarin kysymys on nyt silti että MITEN TILANNE SAADAAN TAKAISIN HALLINTAAN? Koska isona riskinä nyt on se että IT-mies takertuu, ihastuu, haluaa tavata, haluaa uudestaan seksiä, you name it… eikä tässä sinänsä veemäisessä akassa ole halua pahoittaa kenenkään mukavan läheisyyttä kaipaavan ihmisen mieltä ihan turhaan.
Ja itse asiassa vielä tärkeämpää eli 10 miljoonan dollarin kysymys on se, miten varmistaisin etten enää löydä itseäni tuollaisesta tilanteesta? Seksi on kaikessa ihanuudessaan ja hauskuudessaan kuitenkin minulle jollain tavalla Pyhä Asia: haluan aidosti ja vahvasti himoita ja kaivata ihmistä jonka kanssa olen iho ihoa vasten. Tällä iällä pitäisi ymmärtää jo helkkarin hyvin omien halujen seuraukset mutta eipä se aikuisen naisen elämä tunnu välillä olevan kovin kaukana teinin elämästä: joskus homma lipsahtaa käsistä ihan totaalisesti. Annan silti synninpäästön itselleni ja yritän muistaa tän fiiliksen pitkään.

Madde