Tippaleipä vs. putki

Siis aivoja mietin. Aamuviideltä sain kuningas-oivalluksen: mitä jos me naiset sittenkin olemme putkiaivoisia, ja miehillä onkin ne tippaleipä-aivot? Ainakin osittain?

Kahden ihmisen välinen kemia on minulle kokonaisuus – monesti tulee puhuttua fyysisestä kemiasta, mutta olen tajunnut että minulle se toimiva kemia on silti joka kerta fyysisen JA henkisen kemian yhdistelmä. Ne miehet joiden kanssa on ollut tosi vahvaa fyysistä kemiaa mutta sängyn ulkopuolella ei mitään yhteistä /ei mitään puhuttavaa /ym., kyse on ollut pelkästä himosta enkä ole ihastunut. Yksi case viime kesänä esimerkiksi: 26-vuotias timmissä kunnossa oleva mussu, erittäin innokas puumanmetsästäjä – mutta tyhmä kuin saapas. Parin tapaamisen jälkeen huomasin jo vältteleväni häntä, koska himo ei ole yhtä kuin kemia: en enää halunnutkaan häntä kun tajusin ettei henkinen kemia toimi ollenkaan…

Miehille tämä tuntuu olevan hieman erilainen asia – tai sitten on kyse minusta 🙂 – koska ainakin kaksi treffailemistani miehistä on puhaltanut pelin poikki sillä syyllä ettei ”tykkää tarpeeksi” tai ”kemia ei riitä seurusteluun asti”. Kyse on ollut 1-2kk kestävistä suhteista eli siis on tavattu useita kertoja, juteltu kaikesta mahdollisesta, viesteilty 20x vuorokaudessa, mies hempeilee vapaaehtoisesti ja aktiivisesti höpölöpösiirappia – mutta ei sit kuitenkaan tykkää tarpeeksi.
Siis WTF? Molemmissa tapauksissa fyysinen kemia on ollut erittäin vahva, seksi on ollut suorastaan loistavaa molempien mielestä. Minä (onneton) olen tapojeni mukaan ihastunut täysillä, koska paketti on ollut kasassa: kiinnostava ihminen, järkevä, fiksu, täyspäinen JA seksi toimii – jess!!!!!! Mutta mies: helppo yhdessäolo ja hyvä seksi ei kerrokaan koko totuutta, henkinen kemia ei välttämättä olekaan läsnä. Eli mies pystyy erottelemaan henkisen ja fyysisen kemian, ainakin eri tavalla kuin minä. Pystyy sanomaan viestissä että on ikävä, sanomaan joka ilta hyvät yöt ja aamulla huomenet, olemaan empaattinen ja läsnä – mutta ei sitten kuitenkaan. Miten tuo logiikka oikein toimii?

Alan olla entistä enemmän sekaisin miesten ajatusmaailmasta.

Madde

Mainokset

Ei tyttöystävämateriaalia

No nyt on taas päätä sekoitettu entisestään, taas uudella asialla jota en ollut etukäteen tajunnut murehtia – lista siis senkun pitenee! 🙂 toisaalta tästä episodista jää lähinnä huvitus päällimmäiseksi muistoksi…

Tutustuin Suomi24:n kautta itseäni 10 vuotta nuorempaan herraan. Viesteiltiin, kiinnostuttiin, viesteiltiin lisää, puhuttiin ihan kaikesta mahdollisesta, tavattiin, oli paaaaljon kemiaa… Mutta ei harrastettu seksiä ekoilla treffeillä, koska olin päättänyt muuttaa toimintatapojani (heh)…

Sitten piti sopia toiset treffit. Jotain tapahtui. Herralle iski paniikki. Sanoi että olemme ehkä sittenkin liian erilaisessa elämänvaiheessa, ettei meidän ehkä kuulukaan treffailla. Sanoin että ok ja toivotin hyvää kevään odotusta.

Kului pari viikkoa. Herra alkoi viesteillä taas, ystävänpäivätoivotusten säestyksellä. Hän alkoi vihjailla, toivoi että saisi taas nähdä mut, kehui monisanaisesti mun kroppaa… Ja sitten sanoi että fuckbuddy ois kiva, mutta että parisuhteeseen meillä on liikaa ikäeroa. Kuulemma koska en ole 10v nuoremmassa kunnossa. Wtf?????? Siis että kroppa kelpaisi seksiin oikein hyvinkin, mutta ei parisuhteeseen???? Mykistyin. Mahtavaa miehen logiikkaa. Toivotin herralle onnea täydellisen naisen metsästykseen. Hän kiitti. Case closed = helevetin tyhmä poikanen.

Terveisin ei-tyttöystävämateriaalia-Madde

Väsynyt, väsyneempi, sinkku

Luvattoman pitkä postaustauko. Mutta eipä ole ollut juurikaan kerrottavaa… Tämä vuosi josta prkl on tulossa paras vuosi ikinä, ei ole alkanut kovin ruusuisesti. Väsyttää….

Alkaa olla sellainen päiväni murmelina-olo, jokaisen uuden treffattavan miehen (no ei niitä nyt tolkuttoman montaa tässä välissä ole ollut) kanssa mennään samaa kaavaa. Viesteillään tosi tiiviisti, tavataan ekan kerran, kiinnostutaan toisistamme, seksi on jees… Sitten miehen viesteilyinnokkuus laantuu, tavataan kyllä uudelleen, ehkä useammankin kerran, on kivaa… Mutta viesteily on enemmän tai vähemmän mun aloitteesta tapahtuvaa, fiilis on ”ihan kiva mutta”. Tai heti kun huomaan ajattelevani että vihdoin on käsissä täyspäinen mies, tapahtuu jotain ihan puskista, joka saa mut taas tajuamaan että ehei, omalla tavallaan pimeähän tämäkin yksilö on. Yleensä mies kuvittelee katoavansa taustahälyyn ilman mitään ”loppukeskusteluja”, mistä mä saan hepulin, perustavaa laatua olevat käytöstavat sentään pitäisi aikuisilla ihmisillä olla.

Mikä perkele tässä on näin vaikeaa??? Siis oikeasti??? Aina ei kemiat kohtaa täysillä mutta se tuntuu silti julmalta, kun ”paperilla” eli viesteissä ja puheissa kaikki loksahtelee mahtavasti kohdilleen mutta livenä ei sittenkään.

Tinder, OkCupid ja Hot or not ovat jotenkin täysin kuolleita, joten päätin kokeilla Suomi24:aa. Pari uutta kiinnostavaa tyyppiä nyt linjoilla, mutta kyynisyys on sillä tasolla että en usko mitään kummempaa sieltäkään eteen hyppäävän. Mutta koitetaan nyt silti.

uupunut Madde

”Ihan kiva mutta”-syndrooma

27.12. tulee vuosi siitä kun mun maailma romahti. Kun Elämäni Rakkaus (en keksi muutakaan nimeä) seisoi mun ovella eikä antanutkaan normaalia tiukkaa halausta ja suudelmaa, vaan katsoi mua hemmetin surullisena ja tuskaisena. Ja rikkoi mun sydämen. Täysin. Niin pahasti että pelkästään sen tuskan muistaminen nostaa kyyneleet silmiin.

Omasta mielestäni olen yrittänyt ja jollain tavalla kyllä päässytkin eteenpäin. Enää en mieti Elämäni Rakkautta ihan joka päivä. Joka viikko kuitenkin. Olen ihastunutkin tänä vuonna – Cowboy antoi hetken illuusion siitä että voisin sittenkin olla onnellinen jonkun muun kanssa. Mutta: olen kohta vuoden tahattomasti ja välillä myös tahallani verrannut silti kaikkia miehiä Elämäni Rakkauteen. Hän ei suinkaan ole täydellinen, mutta minulle ihan mahdottoman sopiva ja oikeanlainen. Näsäviisaat sanovat nyt et ”no eipäs ole koska ette oo yhessä” – totta sekin. Mutta kertokaapa se mun tunteille!!!!

Pelkään sairastuneeni ”ihan kiva mutta”-syndroomaan. Jokaisessa deittailemassani miehessä (siis ne joita olen tavannut useamman kerran) on jotain tosi hyvää ja kiinnostavaa mutta myös se ”mutta”, joka tarkoittaa ettei ko.ihminen koskaan voi olla minulle Ihana ja Tärkein.
Vai voiko sittenkin? Onko mun pakotettava itseni realistiksi, tajuttava ettei Elämäni Rakkaudenkaan kanssa kaikki ollut 100% oikein???? Onko mun hyväksyttävä se että vaikka ilmeisesti kukaan markkinoilla oleva vapaa mies ei siivoa asuntoaan (tai ainakaan vessaa) niin kuin Elämäni Rakkaus? Onko mun katsottava syvälle peiliin ja tajuttava että koska minäkään en ole millään tavoin täydellinen, minun täytyy avata sydämeni kokonaan mahdollisuudelle rakastua uudelleen? Vastaus noihin kysymyksiin on tietty ”kyllä”, mutta miten se tehdään käytännössä??? Auttakaa!!!

terveisin sekopää Madde

Tositarkoituksella en mitään vailla

Sydän on edelleen palasina Cowboyn jäljiltä mutta kuten yksi ystävä sanoi: eteenpäin pääsyyn tarvitaan fyysistä kipua ja/tai uusi mies. Yritän pitäytyä jälkimmäisessä.

Eli kaikki deitti-appsit ovat taas päivittäisessä käytössä. Yksi lupaava hahmo on kuvioissa, olimme tänään kaksi (2!) tuntia puhelimessa ja hyvä fiilis…

Mutta niitä kummallisia hiihtäjiä taas tulee vastaan. Yksi uusi kategoria mun kokemusmaailmassa on miehet jotka käyvät nettideittimaailmassa vain tsekkailemassa tarjontaa – siis mitvit???!!! Jos minun mieheni tekisi noin, saisi turpiinsa ja kenkää perseeseen saman tien….

imageTällaista kirjeenvaihtoa käytiin siis eilen. En tajua. En sitten niin millään. Ärsyttää.

Täten tilaan nettideitti-appsin jonka idea olisi ”sinkuille, jotka ovat paikalla ns.tosissaan”. Kiitos.

 

 

 

Intuitio potkii päähän

Kerrankin ajattelin siirtyä reippaasti epämukavuusalueelle ja toimia täysin intuition perusteella… Eräs mies on tullut vastaani kesän ja syksyn aikana Tinderissä (klikkasin mutta en saanut matchia) ja Facebookissa (useampia yhteisiä kavereita) ja jotenkin ko.herra on kiinnostanut. No sunnuntaikoomassani ajattelin tarttua härkää sarvista (on muuten outo sanonta…) ja laitoin miehelle suoran viestin Messengerin kautta:
image

Nooooh. Hetken päästä tarina jatkui näin:
image

….ja sitten mä tipuin täysin kärryiltä.
image

Olinpa tooooodella huonosti valmistautunut siihen että tyyppi olisi noin tosikko /tylsä /huono antamaan pakit…
Noh, tulipahan kokeiltua! 🙂 🙂

PS: voi olla että kuvat tulee mukaan artikkeliin oudosti /outoina, tää pädi ei oo paras mahdollinen työkalu….

Keittiöpsykologiaa kaukomailta käsin

Blogissa on ollut täysi radiohiljaisuus viime aikoina… Minun kohdallani syynä on ollut puhtaasti ja rehellisesti sanottuna se että Ihastuin oikein isolla kirjaimella. 🙂 Aloimme viesteillä noin kuukausi sitten ja ekat treffit olivat 3 viikkoa sitten – ne kestivät melkein vuorokauden. 🙂 Kakkostreffit kestivät sitten jo kaksi vuorokautta ja kaikki näytti niiiiiin hyvältä…. Fyysinen ja henkinen kemia, arvot, ajatukset, toiveet, huumori, haaveet, pelotkin. Mutta. Eihän tämänkään herran kanssa mikään sittenkään mene niin kuin Strömsössä, sehän olisi ihan liian helppoa ja hienoa.

Olen parhaillaan viikon työmatkalla ja törkeän pitkien työpäivien aikana täällä ehtii miettiä myös miehiä liikaa. Mietin mm. sitä että minkähän takia miehet joskus panikoi /menee puihin vaikka kaikki olisi päivää tai kahta aiemmin ollut niin lähellä täydellistä kuin vaan voi? Tämä ei ole siis eka kerta kun kaiken pitäisi olla ok, mutta saankin avokämmentä henkisesti ihan täysillä…
Mä näytän tunteeni ja puhun niistä avoimesti ja ilmeisesti liian aikaisin /liian paljon, koska välillä paniikki ilmeisesti johtuu tästä. Joko siksi että miehen omat tunteet eivät ole lähelläkään sitä samaa tilaa TAI koska mies itse pelkää heittäytyä samalla tavalla tunteiden vietäväksi. Sinänsä tässä ollaan ihan oikealla asialla, koska mä olen edelleen vahvasti sitä mieltä että ”ihan kiva” ihminen tai tunnetila ei riitä – pitää olla kipinää, poltetta, paloa, tulta!!! Eli enhän mä halua olla miehen kanssa jonka mielestä mun kans on ’ihan kivaa’ vaan miehen joka ei malta pitää näppejään erossa minusta ym. Sama toiseen suuntaan: aika on niukka resurssi joten en minäkään halua ’hukata’ aikaani ihmiseen joka on ’ihan kiva’.

Mutta miksi, oi miksi, panikoida ilman syytä? Jos tykkää toisesta ja kaikki sujuu, eikö sen pitäis riittää alkuun? Eihän kukaan tiedä miten asiat etenevät, katoaako kipinä salamana päivänä x – tuleeko tutustumisen myötä toisessa esiin joku kaamea vika jonka kanssa ei voi elää – whatever!! Miksi peruuttaa pois paikalta ennen kuin mitään on vialla? Miksi ei voisi vain mennä virran mukana ja nauttia?

pohtii Madde